Homo presidentiksi? Väliäkö tuolla.

Huhhei! Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on käyty ja heti maanantai-aamuna kouluun päästyäni alkoi mahdoton päivittely siitä, kuinka homo voi olla presidentinvaalien toisella kierroksella ja se, kuinka Paavo Väyrynen olisi ollut parempi ehdokas. Onhan se varmasti isku vyön alle, kun ajatellaan konservatiivisimpia äänestäjiä. Onhan nyt sentään toiselle kierrokselle menossa ehdokas joka on homo, vihreä, sivari, kasvissyöjä, eikä kuulu kirkkoon! Mutta ovatko nämä asiat loppujenlopuksi kuolemanvakavia? Nehän ovat suurimmaksi osaksi ehdokkaan omia asioita, lukuunottamatta vihreiden lipun alla toimimista.

Heti sunnuntain jälkeisenä maanantaina näin Facebookissa leviävän kuvan, jossa kysyttiin suunnilleen näin: “Miksi äänestit Haavistoa? Se ei ole tarpeeksi suvaitsevaa!” Tämän tekstin lisäksi kuvassa näkyy kävelevän “homokääpiöneekeri”, jonka äänestäminen olisi vasta ollut “tarpeeksi suvaitsevaista”. En ymmärrä tätä. Onhan vitsi mauton, eikä siihen kannattaisi tarttua, mutta kuitenkin huomasin osan ihmisistä ottavan tämän huumorikuvan ikään kuin totuutena. Omalla kohdallani tämä ajattelumaailma ylipäätään menee hieman yli - puolesta ja vastaan.

Haaviston ahdasmieliset vastustajat toteavat, että suvaitsevaisuus “menee jo yli” ja, että Haaviston äänestäminen homouden takia olisi hänen tukijoilleen itseisarvo. Haaviston tukijoista osa puolestaan vaikuttaa olevan sitä mieltä, että jos ei äänestänyt Haavistoa, on homoja jotenkin vastaan. Molemmissa näissä on totuuden siemen, sillä molempaa sorttia varmasti löytyy. Mutta se, mikä on jäänyt selkeästi keskusteluissa taka-alalle on se, että todellinen suvaitsevaisuus on sitä, ettei koko homoudella olisi yhtikäs mitään väliä. Taas ihmiset ovat saaneet aikaan osittain turhaa vastakkainasettelua.

Toki jos homoja ei suvaitse, niin ei sellaista tarvitse äänestää. Jos joku väittää suvaitsevansa homoja, muttei tahdo sellaista presidentiksi, on valehtelija. Jos kuitenkin aidosti suvaitset homoja, ei se tarkoita sitä, että sinun tarvitsisi äänestää tätä vain sen takia että on homo. Sosiaalisessa mediassa olen huomannut näitä vouhottajia, jotka ovat mielestään edistyksellisiä, kun ovat äänestäneet homoa. Todellista edistystä olisi se, että äänestäisi haluamaansa ehdokasta - olkoon sitten homo, lesbo, etniseen vähemmistöön kuuluva yms. - eikä pitäisi asiasta meteliä. Siinä, että nostetaan itseään jalustalle tällaisessa asiassa, ei ole mitään edistyksellistä.

Toistan nyt sen, mitä olen aiemmin jo yrittänyt pukea sanoiksi. Todellinen suvaitsevaisuus tässä tapauksessa on sitä, että koko homoudella ei ole mitään väliä. Koko asian voi huoletta jättää unholaan ja kuunnella mitä ehdokkaalla on oikeasti sanottavaa.

Itse en vielä tiedä äänestänkö toisella kierroksella Niinistöä vai Haavistoa. Kannustankin jokaista seuraamaan tulevia vaalitenttejä ja tekemään päätöksensä niiden perusteella!

Iltalehden uutisointi presidentinvaaligallupista (3.1.2012)

Presidentinvaalit lähestyvät ja kampanjat alkavat pikkuhiljaa pyöriä täydellä teholla jokaisen ehdokkaan osalta - toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Gallupeita tehdään uusia lähes viikoittain ja joka kerta tulos on lähes muuttumaton: Niinistö on kärjessä ja muut seuraavat perässä - kaukana perässä, ainakin, kun asiaa katsotaan käytännössä.

Viimeisimmässä gallup-tuloksessa (http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010315031611_pd.shtml) kuitenkin ensimmäistä kertaa (?) kerrotaan tarkemmin, miten toisella kierroksella äänet tulisivat todennäköisesti jakautumaan. Yllätyin siitä, että gallup väittää Pekka Haaviston (vihr.) pärjäävän parhaiten toisella kierroksella Sauli Niinistön (kok.) haastajana. Tällöinkin ääniero olisi kuitenkin hyvin selvä Niinistön eduksi. Vielä enemmän hämmästyin siitä, että Timo Soinista (ps.) ja Paavo Väyrysestä (kesk.) ei puhuta mitään, vaikka molemmat ovat tällä hetkellä Haavistoa edellä kannatuksessa. Haavistonkaan ääniä ei kerrota suoraan, mutta rivien välistä on luettavissa ääniosuudeksi 33% toisella kierroksella.

Valitettavasti en ole itse päässyt gallupin tuloksia tarkemmin katsastamaan Helsingin Sanomista, vaan joudun luottamaan Iltalehden lyhyeen juttuun, joka lähinnä vain sivuaa toisen kierroksen tulosta. Helsingin Sanomien laajasta levikistä huolimatta uskon kuitenkin, että moni muu on kanssani samassa tilanteessa - niin sanotusti pakotettuna luottamaan iltapäivälehden uutisointiin gallupista.

Kun luin, että Haavistolla olisi parhaimmat mahdollisuudet Niinistöä vastaan, hämmennyin hieman. Jos näissä vaaleissa aikoisi panostaa johonkin muuhun ehdokkaaseen kuin Niinistöön, olisiko nyt siis pistettävä pelimerkkinsä Haavistolle, tai muuten millään ei olisi mitään väliä? Olisiko siis syytä aloittaa taktikointi - etenkin heidän, jotka punnitsevat Haaviston ja jonkun toisen välillä? Sanoi järki mitä tahansa, mutta alitajunta - se pieni hallitsematon piirre itsessä - sai juuri tämän viestin. Iltapäivälehtien uutisointiin ei toki kannata sokeasti muutenkaan luottaa, mutta suuhuni jäi hieman paha maku. Haaviston todettiin olevan toisella kierroksella varmin valinta Niinistön vastapainona ilman, että muista ehdokkaista todettiin mitään - siitä huolimatta, että Soini ja Väyrynen ovat kuitenkin kannatuksessa molemmat Haaviston edellä samaisessa gallupissa. Ymmärrän toki sen, että Soini ja Väyrynen yleisesti herättävät ehkä enemmän vastustusta kuin Haavisto, mutta siitä huolimatta lukuja voisi avata hieman enemmän.

Hello World!

Hei maailma!

Tämä on ensimmäinen kirjaukseni ja sen kunniaksi olisi kenties asiallista kuvailla, mitä blogini sisältää. Tänne tulen kirjaamaan ylös omia mietteitäni politiikasta, uutisista, musiikista, elämänkatsomuksesta ja ylipäätään kaikesta, minkä koen olevan pohtimisen arvoista.

Pyrin aina tarpeen mukaan lisäämään lähdeviittauksia, jotta teksteissä esitetyt faktat saisivat totuuspohjaa. Koulussa saadun ohjeistuksen vastaisesti koen Wikipedian olevan suurimmaksi osaksi tarpeeksi hyvä lähde, sillä virheet korjataan siellä usein nopeasti ja tiedot ovat muutenkin hyvin ajan tasalla.


Mainos